Pilvari Pirtolan Titanikissa 23.9 – 16.10 2011 nähty yksityisnäyttely Dance in the Flames of a World Burning Down

Pilvari Pirtola / Nosfe / Grey Park


Jotkin populaarikulttuurista tai musiikkiympyröistä tutut lainat taidekontekstissa ovat saaneet minut raivon partaalle pinnallisuudessaan tai yleisön aliarvioimisellaan. Pilvari Pirtolan Titanikissa 23.9 – 16.10 2011 nähty yksityisnäyttely Dance in the Flames of a World Burning Down tuo mieleeni Godspeed You! Black Emperor -yhtyeen ja constallation -levy-yhtiön vaan ehkä siksi että tunnen taiteilijan ja pidän hänestä ja hänen taiteestaan voin paremmin ymmärtää myös tavan jolla Pilvari nimeää teoskokonaisuutensa. Kun olen tehnyt selväksi tulokulmani tähän ’kritiikkiin’, voin omasta mielestäni tämän jälkeen – näin ollen sanoa mitä hyvänsä näyttelyssä näkemästäni ja se on mielestäni ehdoton edellytys jotta voi kirjoittaa taidekritiikkiä.





Näyttelyssä koettu Meteli ja välke saattaisivat ohjata harjaantumattoman katsojan pois sen asian ääreltä, mistä taiteilija tällä kokonaisuudellaan ja teoksillaan tässä hetkessä todella pyrkii puhumaan. Mielestäni näyttely on nimittäin todella 'ajankohtainen'. Ensituntumalta rauhattomana aistittu tila-ääni-kokemus saattaakin vaatia juuri syventymistä, pysähtymistä ja rauhoittumista, kuten hyvä taide usein tuntuu edellyttävän tullakseen 'ymmärretyksi'. Avantgarden tehtävä kai on yhä kuohuttaa mieltä ja provosoida sopimattomuudellaan. Symbolit kuten risti, ihminen, silmä ja käsi viittaavat primitiivisyyteen tai alkukantaiseen, jopa luolamaalauksiin. Juuri primitiivisyys Picasson taiteessa tai jazzin vapaudessa on ennenkin tehonnut konservatiivisiin mieliin oivallisesti. Pilvarin viesti on ensialkuun, hätäillen ajateltuna sekava kaaos, jopa tulva, joka ryöppyää kohinan lailla kuin vierasta kieltä mongertaen, vaan esim. äänimaisemasta on helposti löydettävissä myös toistoa ja/tai kaava, selkeä rakenne. Ihmisyyden tragedia, se miten pyrimme esimerkiksi luonnosta tekemään selvityksen ja ’yksinkertaistuksen’, joka tottelisi tarpeitamme, tuntuu olevan Pirtolan teosten eräs kriittisen tarkastelun kohde. Yrityksen epätoivoisuus on ainakin itselleni ilmeinen näyttelykokonaisuudessa.

Enzo Cucchin ja Paul Kleen taide ovat Pirtolalle varmasti tuttuja. Ihmisen yksinäisyys maailmassa, kaiken epävarmuus tai epätietoisuus - sekä lopun vääjäämättömyys (tai kaksoistornien) – minkä hyvänsä räjähtäminen, ovat mielikuvia ja tunnelmia, jotka katsoja saattaa löytää/assosioida Pirtolan video – ja ääni-kollaaseista. Pirtola ei kiertele tai kaartele vaan läväyttää maailmanlopun visiot suoraan päin kasvoja/taulua? Pirtolan maailma on pirstaloitunut bittitulva, jonka kontrollin ihminen on ahneuksissaan menettänyt joten vaihtoehdoksi jää vain sen tuhoaminen, jota hän anarkistina meille ehdottaa. Vaikka Terminaattori 3. – elokuvan rinnastaminen tähän onkin kömpelöä teen sen silti. Koneiden valta, hallinta on se asia jolle ihmiskunta on antautumassa ja esimerkiksi siitä uhasta mielestäni Pilvari meitä valistaa hienolla teoskokonaisuudellaan.

White noise?, mitä se taas olikaan - Don Delillon kirjan nimi... Video ja ääniteokset kaiketi viittaavat entropiaan vaikka oikeastaan kuvaavat juuri luontoa sellaisenaan -jossa entropia eli ’sekasorto?’ on osoitus harmoniasta. Näiden asioiden päällekkäisyys tekee teoskokonaisuudesta mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän, vaikka edessä näyttääkin olevan vääjäämätön tuho...



Voisin yrittää kirjoittaa tässä myös siitä vapaiden äänten entropiasta jonka koin näyttelyn aikana kun Pirtola aka Nosfe ja Pentti Dassum aka Umpio sekä italialainen saksofonisti Stefano Ferrian improvisoivat (3.10.2011 Titanikissa) äänten hälyä, joka tuntuisi olevan uuden jatsin aikakauden toisinaan epätoivoiselta tuntuva pyrintö tehdä jotain jota ei vielä olla laisinkaan kuultu - vaan haluan kirjoittaa siitä jossain muussa yhteydessä ja asiantuntijoiden kanssa käytyjen keskustelujen siivittämänä – siis tuonnempana – kun olen syventynyt asiaan. Musiikkihan pyrkii kuvaamaan aikaansa – kuten kaikki taide kaiketi? On kai jokaisen itse päätettävä ken sen tekee parhaiten ja millä tekniikalla. Geschmack. On mielenkiintoista jäädä odottamaan mihin free -jazz -noise –grind- slow –core ynnä muu kokeellinen industrial seuraavaksi etenee...Jee! Kiitos Pilvari! Kiitos kaikki kukkivat kukat! Kiitos Dalai Lama.

Ystävällisin terveisin: Toni Hautamäki (vapaaherra, Turku, Finland